ST:n kanssa oppi jo aika pystyssä olemaan, mutta ekan pyörän LTD 440 kanssa tuli kontattua tuon tuostakin
Eka kerta tais olla pahin. 1983 meillä oli EMK (Espoon Moottori Kerho) matkajaoksen kanssa tapana torstaisin lähteä Laajalaakson urheilukentältä pikku mutkatiepätkille aina johonkin päin.
Tuolloin loppukesää, elokuuta taisi olla lähdimme Espoon Suvisaaristoon päin letkailemaan. Letka eteni vauhdikkaasti, jossain vaiheessa himmailivat ja ajattelin vetää useamman pyörän ohi (ei järkeä päässä silloinkaan
) keulille ja pääsinkin, havaitakseni että edessä olikin T-tien risteys
ja vauhtia varmaan vielä 60 km/h.
No eipä siinä muuta kuin risteys suoriksi ja kuinka kohtalo olikin kasvattanut paksun puun suoraan ajolinjalle, minä sitten paksun pääni ja Kawan kanssa aika keskelle puuta ja siinähän voi arvata kumpi joustaa.
Minä pidin vaan kahvoista kiinni niin perkeleesti ja eturengas kosahti keskelle männyn vartta, ja minä ohjaustanko vipuvartena toimien kroppa päin mäntyä pystyyn, niin että jalat osoitti ylöspäin. Varmaan aika koominen näky se tilanne oli muiden paitsi omasta mielestäni silloin.
Kawahan kärsi silloin kovimmat vauriot mun hoteissani. Keulaputket vääntyivät melkoisesti, rengas oli 20 cm päässä koneesta ja stonga vääntyi siinä kiinnipitäessä aika kippuraan eteenpäin. Jalka osui koneen sytytystulpan hattuun halkaisten sen kahtia.
Vielä kun tulin puusta alas samaa vipuvartta kiinni pitäen, osui perse tankkiin, tehden siihen ikävän näköisen painauman.
Alkushokin, noin 2 sekuntia jälkeen alkoin repimään pyörää ojanpohjalta tielle päin alkoi jo porukkaa tulla avuksi. kaikki oli vaan huolissaan miten mulle kävi, minä taas vain Kawan kuosista.
No pyörä oli vielä ajettavissa, renkaan ilmakin oli pysynyt kumin paremmalla puolella, tulpanhattu pysyi kiinni tulpassa, vaihdekiksi otti kiinni laturin koppaan. Ajettavuus hieman rakkikoiramainen, piti kokoajan kammeta toiseen suuntaan että pyörää voi suoraan ajaa.
Olimme jo lähellä paikkaa, johon olimmekin matkalla ja ilta alkoi jo pimetä (ei siis kuskilla)
Tuumasin vielä porukalle että vois vielä Dixin kessalla käydä mutkan ennen kotiin menoa (silloin pidin majaa mummolassa Etelä-Haagassa)
Huotsikalla kävin kumminkin ja sieltä sitten kohti Haagaa ja peli parkkikselle ja linkutin kotiin. Nilkaa oli aika kipeä ja otin buutseja (siis silloin ei vielä ollut niitä crossisaappaita
) pois ja huomasin että läpi oli isku tullut ja nilkassa avohaava ja aika arka se jo alkoi olla.
Seuraavana aamuna herätessäni oli koko kroppa kuin isolla männyllä hakatun tuntuinen, hyvä että päätä saattoi kääntää, hartiat aivan lukossa. Soittoa faijalle että lähtiskö se lekurissa käyttään. Ei ollut sentään murtumia, nilkassa melkoinen turvotus ja joka paikka jumissa. Viikon saikkua siitä sai, duunissa pomo tietysti haukku että tahallaan siellä kaatuilee sen moottoripyörän kanssa. Silloinkaan ei moottoripyöräharrastetta
oikein hyväksytty, vaikka Koivisto oli jo presidenttinä kekkoslovakiassa.
Kawassa oli onneksi kasko, mutta Sumekolla kaikki tilaustavaraa. Silloinkaan ei mikään ollut muuttunut tähään päivään mennessä. Sumekolla ei ennen ollut asiat sen paremmin, mieli pahoittui jo silloin
Syksyllä sain keulan ennen ajokauden päättymistä kuntoon ja uuden ohjaustangon ja tankin. Siinä sitten erään räntäkelin aikana kerkisin lipata Haagan vanhainkodin bussipysäkin edessä jossa oli paljon katsojia tietysti. Varsinkin kun olin juuri ajellut sladissa Haagan liikenneympyrää pari kierrosta hienosti pystyssä pysyen, mutta siellähän ei ollutkaan ketään katsomassa.
Se oli semmoinen kesä