Itselläni oli kokolailla vastaavalta kuulostava ilmiö Zephyrissä aikoinaan, ja jonkun aikaa kun aihetta penkoi, paljastui syykin - kokolailla odottamaton sellainen jos minulta kysytään...
Laitteessa oli bensaletkussa suodatin, jonka sitten joku hieman toistaitoinen mekaanikko
meni ja vaihtoi kevään kunniaksi uuteen. Itse operaatio oli sinällään suuri menestys, mopotin käynnistyi poikkeuksellisesti huoltotoimista huolimatta vallan mainiosti, kävi tyhjää, otti kierroksia, eikä ylijääneitten osien listallakaan ollut kuin likainen polttoainesuodatin, eli hyvältä näytti. Ensimmäinen 20km työmatka aurinkoisessa ja lämpimässä kevätaamussa katkesi sitten odottamatta noin 15km kohdalla siihen, että sammunutta ja käynnistymishalutonta ajokkia työnneltiin kotilokuskien suureksi riemuksi Nokian moottoritien päässä Hesen pihamaalle kummasteltavaksi. Kun muutamat käynnistysyritykset eivät tuottaneet tulosta, oli virtuaalisen tupakkatauon paikka, minkä aikana nypittiin tulpanjohtoja, tarkastettiin polttoaineen määrää, käänneltiin hanaa ja tönittiin bensaletkua yms asiaan kuuluvaa ja kuulumatonta. Ja yllättäen seuraava käynnistysyritys poikikin kolmella käyvän koneen joka hetken rykimisen jälkeen suostui jopa käymään kaikilla ja kuljettamaan orjan työmaansa ääreen. Iltapäivän räntäsateessa kotimatka menikin isommitta kommelluksitta. Ongelma alkoi jo näyttää kertaluonteiselta, kunnes... Aurinkoinen ja lämmin viikonlopun iltapäivä houkutteli päämäärättömälle huviajelulle. Joka noin 15-20km jälkeen muuttuikin hyvin päämäärätietoiseksi mutta kovin katkonaiseksi pyrkimiseksi lyhintä mahdollista reittiä kotiin, kun kone alkoi toistaa temppuaan. 10min odottelulla edettiin aina kilometri ja taas parkkeerattiin...
Jaa niin se syy? Uusi suodatin oli muutaman millin vanhaa pidempi ja aiheutti bensaletkuun pienen väännön. Kun ulkoilma oli riittävän lämmin, riitti koneesta hohkaava lämpö pehmentämään letkua sen verran, että se vääntyi ikäänkuin taitokselle ja kuristi bensan kulkua juuri sen verran että menovesi hissuksiin loppui kaasareista. Pakollisen
tovin jälkeen vaihdoin... krhm... siis tuo taitamaton mekaanikko korjasi työnsä jäljet vaihtamalla suodattimen hieman alkuperäistä lyhyempään, minkä jälkeen menoon ei enää tullut ylimääräisiä toppeja.
Voi olla joskus kovin pienestä kiinni...