Jaahas, hetkellisen tohinan jälkeen on Kawa-sivuilla yleisesti ottaen taas melko hiljaista, joten täytynee tvitata jokin selfie tämän asian ympäriltä.
Joo, vähän yli viisi vuotta on kulunut ensimmäisen "Kawalla"-jaarittelun ilmestymisen jälkeen. Niin se aika rientää kun on lystiä ja olisi kai aika tehdä jonkinlainen yhteenveto koko trilokiasta, halusitte tai ette. (Ei, enempää ei ole tulossa kansan makua pilaamaan, en minä siksi täällä jorise enkä varoittele.) Kannattiko tämä trilokian teko? No, jatkuvaa pienen rahan puutetta siitä ei ole ollut paikkaamaan, mutta vähitellen alkaa näyttää siltä, ettei se munilleenkaan mennyt. Mitä olen nyt kommentteja kuullut, mielestäni parhaat kiitokset ovat olleet ainakin, että moni on löytänyt erinäisistä sattumuksista ja eritoten koheltamisesta vähän itseäänkin sekä se, kun joku ilmaisi kyseessä olevan kotimaisen (törkeä)kirjallisuuden "Näkemiin vaan, muru!". Siis tavallista elämää eikä ainuttakaan ylivertaista sankaritekoa. Julkisen median lausunnoista mieltälämmittävin oli Moto1-lehdessä Pauli Ylikosken toteamus siitä ensimmäisestä Kokko-treffen-retkestämme Tapsan kanssa kesällä -78, "..mitään tuollaista ei saa enää koskaan kokea..". Eipä saakaan ja hieman surullista on se. Jostain päin on sitten kuulunut mainintoja tylsyydestä, sen allekirjoitan, kielikuvien luomisessa sekä tarinankerronnan värittämisessä olisi ollut vielä paljon tekemistä. Tavallaan onneksi ei siis mitään mestarillista ole tullut saaneeksi aikaan, tuskinpa tämän enempää julkisuudessa viihtynyt olisin, jo ykkösosan julkaisutilaisuus Haltialassa pelotti niin perhanasti. Pääasia että todelliset alan miehet ovat trilokian löytäneet. Oikein huonoksi trilokiaa ei vielä kukaan ole tullut sanomaan, ainakaan päin naamaa eli siis ihmiskunnalla on vielä käytöstapoja sekä hienotunteisuutta. Ja monestakin myyntitapahtumasta on jäänyt mieleen, kuinka on tullut uusia ihmisiä sekä menneisyydenkin hahmoja taas vuosien jälkeen tavattua, ei ole tuntunut ollenkaan pahalta se. Eikäpä ole harmittanut sekään, kun minulle täysin tuntemattomat henkilöt ovat tavatessaan kuulteni ja minua tuskin (onneksi) edes tunnistaen hymynkare suupielessään kysyneet toisiltaan: "Tulikko Kawalla?". Sellainenkin tapaus on kohdalleni sattunut puolenkymmentä kertaa.
Kirjoittaisinko jotain toisin jos elettäisiin vielä kesää 2009? Kyllä varmaankin, mutta taas toisaalta, ehkä ykkösosan viehätys perustuukin sen rujouteen. Kakkososaan olisi vielä sivullisesti tarinaa mahtunut, mutta kun en oikein osannut sitä tekovaiheessa arvioida, tuijottelin vain ruudun alareunassa näkyvien käytettyjen merkkien lukumäärää. Ja oli jokin selittämätön kiire saada se myyntiin, kysyntää kun tuntui olevan. Kolmososaa en ole vaivautunut enää kokonaan lukemaan, sitä tuli riittämiin kirjoitusvaiheessa pyöriteltyä, mutta selvästikin, (tai sitten kuvittelen), moni siinä mainituksi tullut hahmo ei ole ollut ainakaan silmiinpistävästi sanoinkuvaamattoman pahoillaan vaikka sivuilleen varsin tunnistettavasti on päätynytkin.
Joskus haaveilen teettäväni juhlapainoksen, kymmenen kappaletta kutakin kovakantisena, mutta kun tiedän mikä niille tulisi myyntihinnaksi, olen vielä toistaiseksi empiväinen asian suhteen. Kakkososan sivumääräähän olisi siinä yhteydessä helppo lisätä, vaan kun pehmeäkantisiakin vielä löytyy nurkista, (näin ihan vaan joulun lähestyessä vinkkinä), olen antanut asian olla suunnitteluasteella. Mihin se varmaan jääkin. Mitään uutta kirjoitusprojektia ei ole edes suunnitteilla, satunnaisia lehtijuttuja on tullut rustailtua viimeisen vuoden aikana, niitäkin onneksenne vähän. Ei voi kieltää, etteikö läppärin äärellä istuminen, (ja huom. siinä ei ole edes nettiyhteyttä!) vienyt ajasta aika paljon. Nyt on ollut enemmän aikaa keskittyä erinäisiin Kawoihin, mutta hidastapa tuntuu niittenkin nysvääminen olevan. Mutta joo, mitäpä tästä aiheesta ainakaan osaltani sen enempää. Kiitokset silti vielä kerran kaikille kirja-asiakkailleni, toivottavasti tuntuu siltä, että edes jotain vastinetta olette rahoillenne saaneet.
T. Jurvan Kynäilijä.
|
